Monikulttuurikeskuspalkki
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki



Tulostettava
Monikulttuurikeskus etusivu
Tulevia tapahtumia
Menneet tapahtumat
Kuva-arkisto
Taustaa
English
Yhteistyökumppanit
Paremmin Yhdessä ry
Vapaaehtoistoiminta
Galleria Gloria
Julkaistu 12.1.2009
Päivitetty 26.1.2012


Uusi Gloria avaa ovensa helmikuussa!


Monikulttuurikeskus Gloria toimii nyt kansalaistoiminnankeskus Matarassa osoitteessa Matarankatu 6, Tourulassa.

Matarassa toimii kymmeniä eri yhdistyksiä ja järjestöjä.
Vaikka Glorian toiminta jatkuu hyvin samanlaisena kuin aiemmin, joitakin muutoksia on tulossa.
Keskiviikkoisin Kafe Gloriassa ei tarjota enää lounasta, sen sijaan vietämme keskiviikkoa keskustellen kahvia ja teetä nauttien. 

Monikulttuurikeskus Gloria saa myös uudet www-sivut.

Uudet sivut rakentuvat osoitteessa http://www.monikulttuurikeskus-gloria.fi/portal/

Sivusto rakennetaan Joomla 1.7 -sisällönhallintajärjestelmän pohjalle. Mikäli Joomla on sinulle tuttu, ja haluat tarjota apuasi esimerkiksi sivujen ulkoasun (sivupohjien) tai toimintojen suunnitteluun, ota yhteyttä matti.tervaniemi(a)kyt.fi.

Kevään toimintaa:

8.2.2012 klo 14.30 – 15 Taideseikkailu

lasten taidekerho 7 – 12 vuotiaille keskiviikkoisin 16.5.2012 saakka. Taideseikkailua luotsaa kuvaamataidon opettaja Kaisu Hiltunen, kielinä suomi ja englanti. Lisätietoja anu.juurakko(at)kyt.fi

14.2. tiistaina klo 10 – 15 Info-Gloria

maahanmuuttajien neuvontapalvelut tiistaisin 10 – 15, keskiviikkoisin 10 – 16, torstaisin klo 12 – 15 Lisätietoja maarit.abbas-hashimi(at)kyt.fi puh. 0400 275 163


INFO -GLORIA maahanmuuttajien neuvontapalvelu.  Info Gloria palvelee kaikkia ulkomailta Suomeen muuttaneita. Info- Gloriasta voit kysyä neuvoja  työstä, koulutuksesta, oleskeluluvista, sosiaaliturvasta, ynnä muista arkisiin elämään liittyvissä asiosta. Neuvojana toimii Maarit Abbas- Hashimi. Puh 0400 275 163.
Info-Gloria -neuvontapalvelua tukee Jyväskylän aikuisopiston hallinnoima Ulkomailta osaajaksi Keski-Suomeen -hanke (S10665), joka on saanut tukea Jyväskylän koulutuskuntayhtymältä, Jyvässeudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:ltä ja Keski-Suomen liitolta.


      vipuvoimaaEU:N lippu         Aikuisopisto


18.2. lauantaina klo 11 – 14 Keski-Suomen Adoptioperheet

lisätietoja Riitta Nurmela puh. 040 512 5695

Viikolla 8 aloittavat toimintansa:

-    Maanantaina 20.2. Läksykerho klo 17 – 19 Lisätietoja Tuula Vartiainen-Puutio Jyväskylän kaupungin maahanmuuttajapalvelut
-    Tiistaina 21.2. Luetaan yhdessä – suomen kielen opetusta naisille klo 12 - 14, lisätietoja Terhi Liukkonen-Järvinen 040 565 9442 Huom! Vain yksi ryhmä
-    Keskiviikkona klo 12 – 14 Kafe Gloria avoin kohtaamispaikka uusille ja vanhoille glorialaisille, huom! ei lounasta. Hetki vapaaehtoisille klo 12 – 14 lisätietoja Anu Juurakko
-    Torstaina 20.2. Läksykerho klo 17 – 19 Lisätietoja Tuula Vartiainen-Puutio Jyväskylän kaupungin maahanmuuttajapalvelut
-    Perjantaina 24.2. Monimessi klo 9.30 - 12

Hiihtolomaviikolla 9 (27.2. – 2.3.2012) 

Lumipäivät – lumiveistosten tekoa Mataran alueella kaikenikäisille, koko perheille.

Mielellään ilmoittautuminen pe 24.2. mennessä anu.juurakko(at)kyt.fi
-    Maanantaina 27.2. klo 10 – 12 Tietoa lumiveistosta
-    Keskiviikko 29.2. klo 10 – 14 lumiveistoa
-    Torstaina 1.3. klo 10 – 14 lumiveistoa
-    Perjantaina 2.3. klo 10 – 12 leikkiä ja lumiveistoa

7.3. keskiviikkona klo 12 – 14 ja 18 – 20

Glorian toimijoille ja vapaaehtoisille uudet tilat tutuksi

9.3. perjantaina klo 9.30 – 12

Monimessissä tanssiryhmä Kongosta vieraana

21.3. keskiviikkona klo 18 alkaen

Kansalaistoiminnankeskus Mataran avajaiset ja Monikulttuurikeskus Glorian tupaantuliaiset, Galleria Gloriassa avautuu taitelija Rita Vargaksen näyttely

22.3. torstaina klo 12 – 16 avoimet ovet MAT 6

tupaantuliaiset jatkuvat

RAY tukee

Yhteystiedot

Posti/käyntiosoite:
Matarankatu 6
40100 JYVÄSKYLÄ

Hallinnoija:
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry
Matarankatu 4 (3. kerros)
40100 JYVÄSKYLÄ

Fax: 014 615 461
e-mail: etunimi.sukunimi@kyt.fi

Arja Seppälä

Arja Seppälä

Projektipäällikkö
040 743 3097

gloria Lapitan

Gloria Lapitan

Projektityöntekijä
040 823 8607
Anu Juurakko

Anu Juurakko

Projektityöntekijä
040 162 7881


Monikulttuurikeskus Glorian käyttösäännöt (Suomi)

Monikulttuurikeskus Glorian käyttösäännöt (Englanti)

Monikulttuurikeskus Glorian käyttösäännöt (Dari)